Satakunnassa selvästi eniten kouluvuotensa päättäneitä juhlijoita kerääntyi Porin Kirjurinluotoon. Lounais-Suomen poliisilla ...
Liikenaisena tunnettu Tómasdóttir oli ehdolla vuoden 2016 presidentinvaaleissa, mutta silloin keräsi toiseksi eniten ääniä ja ...
Urpilainen lyttää tavoitteet, joissa kehitysapu kytkettäisiin palautussopimuksiin.
Myös raekuurot ovat mahdollisia, vaikka pääosin sade tulee vetenä. – Kun on epävakaa helteinen ilmamassa, niin ilmassa on ...
Arviot vaikutuksista käytössä oleviin tuloihin on esitetty olettaen, että veronkorotukset siirtyvät täysimääräisinä hintoihin ...
Jalkapalloselostaja Tuomas Virkkunen selosti lauantaina Mestarien liigan finaalia, ja ottelun ensi hetkillä miehen suusta ...
Paolo Gentiloni nostaa positiivisina esimerkkeinä esiin aikaisemmat euroalueen kriisimaat eli Kreikan, Espanjan ja Irlannin: ...
Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti kertoo uutta tietoa tulevista häistään. Aitolehti on parhaillaan ...
EU-komissaari Jutta Urpilainen pitää vahingollisena tai jopa mahdottomana, mikäli kehitysyhteistyötä ja Euroopan ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (35) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...