Apartheidin purkamisen jälkeen 30 vuotta yksin hallinnut puolue joutuu ensimmäistä kertaa etsimään tukea muilta puolueilta.
Poliisi varoittaa pyyhekauppiaina esiintyneistä varkaista, jotka pyrkivät tuppautumaan vanhusten asuntoihin varastamaan rahaa ...
Näyttelijä Antti Luusuaniemi, 44, juhli lauantaina Ella -tyttärensä 18-vuotissyntymäpäivää. Juhlan kunniaksi Luusuaniemi ...
Tutkija Simone Tagliapietran mukaan EU:n on saatava ilmastotoimensa kunnolla vauhtiin ennen kuin mahdollinen äärioikeiston ...
Lahden Pelicans tiedotti sunnuntaina pelaajauutisen. Pelicans kertoo käyttäneensä puolustaja Onni Käyhkön sopimuksessa olleen ...
Maasalamoita on ollut kesäkuun 36 ensimmäisen tunnin aikana enemmän kuin koko kuussa keskimäärin, kertoo Ilmatieteen laitos ...
Neljä ekonomistia arvioi Helsingin Sanomille, että asuntolainojen yleisin viitekorko eli 12 kuukauden euribor laskee vuoden ...
40. juhlavuottaan viettävässä kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilpailussa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa vain yksi ...
Voimakas sade on aiheuttanut pelastuslaitokselle vahingontorjuntatehtäviä Kainuussa. Karjalaisen mukaan rankkasade aiheutti ...
Voimakkaat sade- ja ukkoskuurot ovat aiheuttaneet sunnuntaina useita vahingontorjuntatehtäviä pelastuslaitokselle Sotkamossa.