EU-komissaari Jutta Urpilainen pitää vahingollisena tai jopa mahdottomana, mikäli kehitysyhteistyötä ja Euroopan ...
Huhtikuussa alkanut Lisää ääntä -ympäristökampanja huipentui sunnuntaina vuoden suurimpaan ilmastomarssiin, joka liikutti ...
Alunperin esitys uudesta nimestä tehtiin jo vuonna 2016, mutta se ei tuolloin saanut valtioneuvoston siunausta.
Ulkoiseen näyttöön yhdistämällä puhelimen käyttöliittymä muuttuu tietokonemaiseksi. Joidenkin puhelinvalmistajien kehittämät ...
Koska vaalit ovat valtakunnalliset, ehdokkaat kiertävät paljon. Hakaniementori oli monille vain sunnuntain välietappi.
Ovelta ovelle kulkevia myyjiä ei poliisin mukaan tule päästää asuntoon, ei vaikka syynä olisi vessan tarve, janon tunne tai ...
Noin 140 ihmistä osallistui sunnuntaina Jyväskylässä järjestettyyn ilmastomarssiin. Jyväskylässä ja seitsemällä muulla ...
Öljynviejämaiden järjestö Opec ja sen liittolaiset eli Opec+ jatkaa öljyn tuotantoleikkauksia vuoden 2025 loppuun saakka, ...
Häviäjäksi tilanteessa jää Carlos Sainz. Espanjalainen oli viime kaudella ainoa, joka onnistui rikkomaan Red Bullin ylivoiman ...
Trump julkaisi ensimmäisen videonsa Tiktokissa lauantaina illalla. Aiemmin kiinalaissovelluksen kieltoa kannattanut Trump on ...